Read Lohjalaista urheilusukellusta vuodesta 1976 text version

Lohjalaista urheilusukellusta vuodesta 1976

Kun seura perustettiin 25.1.1976 Lohjalle, oli se paikkakunnan ensimmäinen sukellusseura. Valaskoplana aloittanut porukka oli armeijan sukeltajia tai itseoppineita, kuten siihen aikaan oli tapana. Kouluttajia saapui mm. Helsingin sukellusopistosta. Jo siihen aikaan turvallisuus oli koulutuksen lähtökohta ja koulutusmateriaali on näin vuosien jälkeen katsottuna yllättävän hyvää. Ongelmia tuotti se, että seuralla ei ollut tarjota juuri mitään jäsenmaksua vastaan. Seuralla ei ollut venettä, kompuraa varusteita ja siksi moni jäsen erosi. 80-luvun loppupuolella alkoi urheilusukeltamisen kova kasvu, kiitos Jacques Cousteaun. Näinä aikoina aloitettiin Lohjan urheilusukeltajat ry:ssä, joksi nimi muutettiin 1992 paremmin toimintaa kuvaavana (nimi muutettiin kertaalleen jo vuonna 1989 Lohjan urheilusukeltajat Valaskopla ry:ksi), voimakas panostus uusien sukeltajien koulutukseen. Joita koulutettiin 20-30 kpl vuodessa. Suomessa kouluttautuminen on koettu hyväksi, lämpimissä vesissä sukeltaminen ei Suomen vaativien vesien jälkeen ole enää niin haastavaa, vaikkakin riski saada sukeltajantauti pysyy samana..

-1-

Seuran perustajajäsenet ovat: Timo Elomaa Markku Lihavainen Jorma Ilvonen Martti Forss Ilkka Hummarkoski Heimo Heikkonen Petteri Rosendahl Puheenjohtajina seurassa ovat toimineet: Lihavainen Markku Valaskopla 1976 Veijo Paakkunainen 1979-1982 (kuvassa >) Reijo Wikholm 1982-1988 Olavi Lehtonen 1989-1990 Arto Marttila 1990-1991 Esa Koskinen 1992-1994 Petri Harju 1995 Teemu Salovaara 1996-1997 Olavi Lehtonen 1998-1999 Veli Ryhänen 2000-2001 Tero Sandberg 2002-2004 Kimmo Pousi 2006-2007 Tom Engberg 2008-

-2-

Seuran kunnia tai ainaisjäsenyys on myönnetty: Timo Elomaa Rapp Ossi (ainaisjäsen) Veijo Paakkunainen (ainaisjäsen) Olavi Lehtonen 24.11.1996 Esa Koskinen 24.11.1996 Ossi Palmu 24.11.1996

Koulutustoiminta

Koulutustoiminta pitää seuran toiminnan vireänä. 90-luvun alkuun saakka seura osti kursseille kouluttajat seuran ulkopuolelta kuten Liittokouluttaja Mika Pohjolalta ja Polar Sukelluksen pitkäaikaiselta kouluttajalta Henkka Malmströmiltä. Omien laitesukelluskouluttajien kouluttamisesta tehtiin päätös 1991 ja M1 kurssille lähtivät, Arto Marttila, Saku Pakkanen ja Olavi Lehtonen. Seuran ensimmäiseksi vastuukouluttajaksi kouluttautui 1993 Petri Harju M2 (< kuva Pasi Mannerkoski). Petri aloitti sukeltamisen 1990 ja kouluttamisen 1997 ja toimi vastuukouluttajana 3vuotta, muita kouluttajia LUS alkuvuosina olivat Arto Marttila, Timo Pulkkinen ja Teemu Salovaara. Olavi Lehtonen M1, Ossi Palmu M1, 1996 Antti Kivioja M1 (Antti oli myöhemmin perustamassa Suomen vapaasukellustoimintaa) ja Marko Ojala M1. Jarmo Arpiainen M1 ja myöhemmin vuonna 2000 armeijan raivaajasukeltaja Teemu Tahvanainen M2. Jarmo Ahtola mainitaan vastuukouluttajana P1-kurssilla 1995. Samoihin aikoihin vastuukouluttajaksi valittiin Kai Piironen M2. Seura myös aloitteli hedelmällistä yhteistyötä sukellusseura Calypson kanssa. 2005 vastuukouluttajana aloitti Jouko Jokinen M2 ja muita kouluttajia olivat Pasi Mannerkoski M2 ja Tero Sandberg M2. 1997 seuralla oli ensimmäinen oman kouluttajan järjestämä seoskaasu kurssi Nitroksille Timo Pulkkisen vetämänä. Pitkän tauon jälkeen seura sai 2005 seuraavan nitroksikouluttajan Jouko Jokisesta.

-3-

Veneet ja kalusto

80-luvun lopussa jäsenmäärän vielä kasvaessa hankittiin sukellusvarusteita, kumivene Akhilles, sekä myöhemmin isompi vene tukialukseksi. Aiemmin seilattiin Elomaan Timpan puuvene Ninjalla ja koska hankolaisilla ei ollut uimahallia, kävivät hankolaiset Lohjalla hallissa ja vastapainoksi Valaskoplalaiset pääsivät merelle hankolaisten Mia-aluksella. Ensimmäinen oma vene oli LOHI 575 R.. Avovene LOHEN jälkeen hankittiin Seastar 670. Lohi Ja Seastar veneet ostettiin Virkkalasta. Liikkeen nimi on Konehuolto Lindberg ky. Firma rahoitti kaupat eli antoi pitkät korottomat maksuajat mikä teki kaupat yleensä mahdollisiksi siihen aikaan.

Seastarin kunnostusta. Vasemmalta Olavi Lehtonen, Veli Ryhänen, Seppo Torvinen ja Jouni Peltoniemi. Kuva Esa Koskinen).

Seuralla oli viisi kappaletta pulloja, mutta ei erityisesti muita varusteita. Tällöin alettiin vaatia seuralle omaa kompuraa, mitä hankintaa kaikki seuran jäsenet eivät kannattaneet. Nykyisin on vaikea ymmärtää, miksi oman paineilmakompressorin hankinta sukellusseuraan voisi saada vastustusta, mutta ajat muuttuvat. Nykyisin seura pyrkii pitämään vähintään kymmenen toimivaa laitesukellusvarustepakettia kunnossa varastokopilla Virkkalan Kalkkipetterissä. Kopin sijoituspaikka oli pitkään Lohjan Asemalla, Ossi Palmun (M1) pihalla Immulassa " Veli Ryhänen hommas kopin ja rakensi trailerin vuonna 2000 koska meidän edellinen koppi meni mun vanhan paikan mukana tielaitokselle" Ossi Palmu muistelee. Ossi Palmu toimi vuosikausia Kalustovastaavana. Ossin jälkeen oli Jouni Peltoniemi, Kalustovastaavana jatkoi Seppo Torvinen, joka valittiin vuodensukeltajaksi myöhemmin. Samoihin aikoihin alkoi Ojamolla sukeltamisesta riita mikä johti myöhemmin Lohjan Urheilusukeltajien jäsenistön erimielisyyksiin (vuosien 1996-97 vaihteen tienoilla) turvallisuus asioissa ja yksi jäsen erotettiin ja muutama erosi. Seurasta erkani oma sukellusseura Tres Dyckers. Ojamo oli jonkin aikaa kielletty sukelluskohde. Nyt tilanne on muuttunut ja Ojamosta on tullut varsinainen sukeltajien Mekka. Sepon jälkeen kalustovastaavana aloitti Jouko Jokinen. 2005 kalustovastaavana toimii Jani Kajander ja Tomi Heimberg. -4-

Nykyinen tukialus Frida (Kuvassa) hankittiin 2001 Pietarsaaresta. Kuvassa ollaan kuljettamassa alusta Pietarsaaresta alas. Matkalla ei kommelluksiltakaan säästytty ja kuvassa ollaan odottamassa lisää polttoainetta, koska kulutus oli arvioitu väärin. Matkalla alus kävi myös karilla. Kannella Veli Ryhänen ja Tero Sandberg (Kuva xxx)

2001 hankittiin seuralle uusi tukialus entinen pietarsaarelainen kalastaja-alus Frida. Heti "neitsytmatkallaan" alus kohtasi ongelmia. Ajomatkalla uuteen kotisatamaan Frida kävi karilla ja polttoaine loppui. Syyskuussa 2001 Fridan potkuriin takertui paksu köysi väylällä ja se aiheutti moottorin irtoamisen kiinnityksistään. Ks. kuva vasemmalla (hinauksessa). Onnettomuuksien sarja jatkui vielä karille ajolla 23.6.2006 kevään ensimmäisellä reissulla. Vene jouduttiin silloin nostamaan ylös Sommarössä. Nyt Frida on elämänsä kunnossa. Fridan käytännössä kaikki sisätilat käytiin läpi ja kuidutettiin myös sisältä suuri osa puuosista. Lisäksi kone kunnostettiin 2004-2005. 2006 vene sai myös toivotun sisätilalämmittimen ja seura hankki talkoilla uusia uria

-5-

avaavan Pingfin viistokaikuluotaimen. Samana vuonna hankittiin Kalkkipetterin kopille myös Nitrokstäyttöasema ja samalla ensimmäisen Nitroks blender kurssin kävivät Jouko Jokinen, Jani Kajander ja Kaj Ronkainen.

Pingfin viistokaiun ottamaa kuvaa Osbornelisabeth hylystä kesällä 2006. Hylky tunnetaan paremmin"Keuliksena"

Lohjan urheilusukeltajat 30-vuotta.

2006 Lohjan urheilusukeltajat täyttivät 30-vuotta. Juhlavuoden kunniaksi sukeltajat päättivät anoa Sukeltajaliiton sukeltajapäiviä Lohjalle ja sen lisäksi päätettiin myös järjestää muuta ohjelmaa ja palkita juhlan yhteydessä muutama ansioitunut sukeltaja. Tero Sandberg toimi juhlan organisoijana. Sukeltajapäivät järjestettiin Meriturvassa ja niihin liitettiin lohjalaisten oheistapahtumat: Ojamo sukellukset, tutustuminen Tytyrin kaivokseen ja Meriturvaan, minkä upeissa tiloissa järjestettiin myös keväällä laitesukelluskurssi ensimmäistä kertaa. Iltajuhla järjestettiin Lohjan ammattikoulun opetuskeittiön ravintolatiloissa, mitkä osoittautuivat erinomaisiksi. Juhlassa palkittiin sukeltajaliiton pronssisella ansiomerkillä Tero Sandberg ja Joonas Jauhiainen. Hopeisen ansiomerkin sai Esa Koskinen.

-6-

9.12.2006 30-vuotis Itsenäisyyspäivän sukellukset suoritettiin ennätys lämpimässä säässä seuran uudessa kohteessa Mustion kaivoksessa. Kuvassa. Sami Toivonen ja Jouni Kontinen

Samana vuonna Sukeltajaliiton hallituksen varsinaiseksi jäseneksi valittiin Lohjan urheilusukeltajien Tero Sandberg, seuralle saatiin järjestettyä nitrokstäyttöasema ja Nordkalkin Mustion kaivokselle saatiin lupa sukeltaa ja käyttää kaivoksen toimistorakennusta ja sen saunaa sukelluksien tukiasemana.

-7-

Seuran tiedotus

Seura on tiedottanut paikallisissa sanomalehdissä alusta alkaen, lehtileikkeitä löytyy internetkotisivuiltamme www.lohjanurheilusukeltajat.fi lisäksi omilla jäsenlehdillä, joita löytyy myös sivuilta. Eräs tärkeä etappi oli 25-vuotisjuhla julkaisumme "Pintaa syvemmälle" minkä tuotoilla rahoitettiin merkittävästi sukellustukialuksemme Fridan hankintaa. Julkaisua toimitti mm. päätoimittaja Petri Harju ja toimitussihteeri Tom Engberg. Nykyisin internet näyttelee merkittävää osaa seuran tiedottamisessa. Omat kotisivut ovat osoitteessa www.lohjanurheilusukeltajat.fi 2006 Pasi Mannerkoski valittiin Sukeltajaliiton Sukeltaja-lehden toimitusneuvostoon.

Kuva oikealla >Seuran 25-vuotisjuhlajulkaisun kansi (kuva Olavi Lehtonen)

-8-

Norppatoiminta

Norppatoiminta on pitkälti nuorten itse koordinoimaa toimintaa jota vetää koulutetut Nuori-Suomi ohjaajat. Aiemmin Norppa luokitukset kulkivat CMAS järjestelmän mukaisina S1, S2 ja S3 luokituksina. 2005 luokitukset muuttuivat ja nyt kurssin nimi on snorkkelisukelluskurssi. JuniorScuba toimintaan LUS meni yhteistyökumppani Calypson vanavedessä. Ensimmäinen juniori laitesukelluskurssi yli 12-vuotiaille suoritettiin 2003. Kurssilla oli kouluttajina mukana mm. Erno Olkkonen M3, Martti Karhu M2, Minna ja Stig Gustavsson M2 ja Pasi Mannerkoski M2. Calypson kanssa on järjestetty yhteistyössä myös P2-, P3- ja Nitrokskursseja. Nuorisovastaavina ovat toimineet: Rintala Mia Jaakko Ilkko Asko Ryhänen Henriikka Luoto (Vuoden sukeltaja 2003, kuva Tom Engberg) Joonas Jauhiainen 2005Seura kouluttaa nykyisin sekä laite- että snorkkelisukeltajia CMAS stantardin lisäksi myös amerikkalaisen NAUI standardin mukaisesti, joita Suomessa koordinoi Suomen Urheilusukeltajain liitto, mikä muutti nimensä 2005 Sukeltajaliitoksi.

Uppopallo

Innostus uppopalloon sai aikaan suunnitelman omasta uppopallojoukkueesta, mikä nimettiin Valaskoplaksi. Uppopallovalmentajana ja joukkueen kasaajana toimi Kai Piironen. Sunnuntain harjoitukset valjastettiin tukemaan uppopallo harjoittelua. Joukkueeseen haettiin täydennystä Lohjan uimareista. Yhdistys maksoi kilpailulisenssin vuonna 2006 uppopallojoukkueen pelaajille: Taavi Detterborn Kimi Hupponen Ville Laakkonen Mikko Miininen Jani Stenberg Joonas Wallius Vili Piltti Miro Oksanen Matias Pehkonen Mauri Pyysalo Arttu Ruoho

Lohjan uimarit Lohjan uimarit Lohjan uimarit Lohjan uimarit

Laitesukelluslisenssillä mukana: Astrid ja Benjamin Mannerkoski

-9-

SM-turnaus taistoa Neidonkeitaalla. Valaskopla sinisissä. Benjamin Mannerkoski karvaa oransseissa räpylöissä.

Norppatoimintaan seuramme on viime vuosina panostaa entistä enemmän. Perjantaisin Neidonkeitaalla on usein tiivis tunnelma, kun parikymmentä norppaa ja muutama vanhempikin sukeltaja polskivat altaissa yhtä aikaa. Aina on kuitenkin mahduttu ja tullaan varmasti mahtumaan tulevaisuudessakin. Uppopallo on tänä vuonna saanut seurassamme uutta tuulta purjeisiinsa.Seuramme innokkaat uppopalloilijat osallistuivat tänä vuonna ensimmäistä kertaa seuramme historiassa nuorten SM-kisoihin. Kauden ensimmäinen SM-osakilpailu pidettiin Joulukuun alussa Lohjan Neidonkeitaalla. Pelit ja järjestelyt sujuivat hyvin

Historiallisen ensimmäisen turnauksen 2006. tulokset, Nuorten Uppopallo SM-sarja 1.kierros, Lohja Neidonkeidas 2.12.2006 Turnaus jatkuu 2007 keväällä: TaUrsu - Najadit 4-2 (2-1) Valaskopla - Jyväskylä+Rauma 0-11 (0-5) TaUrsu - Murena 23-0 (12-0) Najadit - Jyväskylä+Rauma 4-5 (3-2) Valaskopla - Murena 14-0 (8-0) TaUrsu - Jyväskylä+Rauma 5-1 (3-0) Najadit - Murena 15-0 (9-0) TaUrsu - Valaskopla 12-1 (4-1) Jyväskylä+Rauma - Murena 19-0 (7-0) Valaskopla - Najadit 2-10 (1-5)

Vuoden Sukeltajat

Vuoden sukeltaja kiertopalkinnon lahjoitti aikoinaan Jouko Askola ja mukaan tulevan kunnianosoituksen on muotoillut Esa Koskinen. - 10 -

96 Petri Harju 97 Jouni Peltoniemi 98 Veli Ryhänen 99 Olli Ryhänen 00 Seppo Torvinen 01 Veli Ryhänen 02 Henriikka Luoto (kuva Tom Engberg >) 03 Kai Piironen 04 Kimmo Koskinen 05 Jouko Jokinen 06 Kimmo Pousi 07 Kaj Ronkainen 08 Tom Engberg

- 11 -

Seuran puheenjohtaja Teemu Salovaara 1996-1997 seuran 20-vuotisjuhlissa Ojamolla Kuva: Pasi Mannerkoski

Tilastot

Jäsenkehitys Vuosi Jäseniä Norpat yhteensä 47 54 41 70 59 6 JÄSENISTÖN IKÄJAKAUMA 2006 Ikä <15 15-19 20-29 30-39 40-49 Jäsentä 25 16 15 21 16

5012

Yhteensä 105

1989 1992 1993 1994 1996

2003 2004 2005 2006

85 72 96 90

8 14 22 15

- 12 -

Petri Harju M2 ja Teemu Tahvanainen M2 kouluttamassa Neidonkeitaalla 2000 (kuva xxx)

Kompuran käyttötunnit Vuosi Tuntia Vanhempi kompressori (useimmiten veneessä)

1990 1991 1992 1993 1994 1995 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005

50 (vanha pikkukompura) 32,30 (vanha pikkukompura) 44,30 (vanha pikkukompura) 46,30(vanha pikkukompura) 127(vanha pikkukompura) 182,40(vanha pikkukompura)

40h13min 23h25min 66h12min 54h18min 68h44min 77h45mi 67h30min 34h17min (uusi kiinteä kompressori) 20h53min 56 h 51 min (uusi kiinteä kompres20 tuntia 58 minuuttia sori) Seuran jäsenet ovat täyttäneet pullojaan myös paloasemilla ja muilla täyttöasemilla.

- 13 -

Matkat

Omalla tukialuksella suoritetaan kesäaikaan sukellusretkiä lähes joka viikonloppu. Viikolla järjestämme retkiä Lohjan kaivoksilta Hangon hylyille. Vuonna 2003 seuramme sai kunnian sukeltaa nyt suoja-alueeksi julistetulla Gråharunan hylyllä. mikä tunnetaan myös Ruukkuhylkynä ja on historiallisesti erittäin arvokas hylky. Saimme hylystä vihiä Utössä ja heinäkuussa 2003 teimme useita sukelluksia sille. Tärkeimpiä kohteita ovat mm. Eggo, Eira, Osborn Elisabeth, Garpen, Park Victory, Johanna, Alfred ja lukemattomat muut Hangon alueen hylyt. Teemme retkiä myös Helsingin suuntaan kuten Gustav Adolfille. Talvisukelluskohteena Ojamo ja Antonio ovat vakiokohteita. Tosin myös esim. Loviisan Fortuna hylylle on järjestetty leiri. Seuran talvinen perinne on ollut ainakin vuodesta 1990 järjestetty Itsenäisyyspäivän sukellus 6.12.

Fridalla elokuussa 2001 kuvassa vasemmalta Jouko Jokinen, Jouni Peltoniemi, Minna Mannerkoski, Petri Valkama ja Juha Suuraho (kuva Pasi Mannerkoski)

FRIDA 2001 2002 2003 2004 2005 2006 Ajotunnit 84,8 109,5 108,1 222,8 267,6 Matkat 11 12 18 19 27 Matkapäivät 17 28 30 50 60 Miehistöä 65 78 103 164 172 Utön Park Victory on kuulunut kesien vakiokohteisiin pitkään ja jo vanhalla avoveneellä tehtiin sinne retkiä. Joka vuosi seura on järjestänyt matkoja myös ulkomaille mm. Punaiselle merelle, Norjaan ja uutena kohteena 2005 myös Tallinnaan, mistä on muodostunut hyvien kontaktiemme kautta merkittävä sukelluskohde. 2006 seuramme sukelsi Meksikon Jukatanin niemimaan kalkkikiviluolissa "cenotessa".

- 14 -

__________________________________________________________________________________________

Historiikin koonnut Pasi Mannerkoski Kiitokset: Veijo Paakkunainen, Esa Koskinen, Ossi Palmu, Olavi Lehtonen, Tero Sandberg, Kimmo Pousi, Jouko Jokinen, Jouni Peltoniemi, Tom Engberg, Kimmo Koskinen, sanomalehti Länsi-Uusimaa, Iltalohja, Turunsanomat. Katso myös kuva arkistomme internet sivuillamme osoitteessa www.lohjanurheilusukeltajat.fi

- 15 -

Information

Lohjalaista urheilusukellusta vuodesta 1976

15 pages

Find more like this

Report File (DMCA)

Our content is added by our users. We aim to remove reported files within 1 working day. Please use this link to notify us:

Report this file as copyright or inappropriate

822780